maanantai, 3. lokakuu 2016

Vaarojen maraton ja unelmajuoksun metsästys

1.10.2016 Vaarojen maraton. Aamulla ensimmäinen fiilikseni oli, että olisin halunnut viettää yön metsässä 131K matkalla. Toinen ajatus oli, että olisin halunnut startata klo 7 87K matkalle. Ei tänään. Seisoin kauniissa aamuauringossa lähtöviivalla 09.10. Oloa ei voi kehua, jalat painoivat yhä ja kurkkuun sattui. Mietin lähtöviivalla, lähdenkö hölköttelemään pitkää lenkkiä vai kokeilemaan normitahdillani, miten homma kulkee. Saattaisihan se siitä vaikka auetakin... Takaraivossa takoivat toisaalta kevään Bodom trailin kilometrit, jolloin jalat lensivät, happi kulki ja koko ajan sain ruuvattua ruuvia tiukemmalle. Toisaalta mielessä olivat myös Vierumäen kilometrit, jotka lopulta siis jäivät kesken. 

Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Lähdöstä liikkeelle tutuilla sykerajoillani, jalkaa toisen eteen ja kohti metsää. Ensimmäinen kymppi tuntuikin kivan rennolta, mutta silti käsijarru oli (taas) päällä. Vauhti oli kuitenkin ihan hyvää, joten jatkoin matkaa tukkoisuuteni kanssa tapellen. PIeni epäilys hiipi takaraivoon, mutta vilkaisu sykemittariin sai yhä jatkamaan. Keskisyke 162/min on minulle ihannormaali maratonin kisasyke - parhaimmillaan olen juossut polkumaratonin keskisykkeellä 169/min. Valitettavasti jaloissa oleva tukko iski iski voimalla lauttamatkan jälkeen. Samaan aikaan alkoi myös huimata ja kaiken kaikkiaan juoksusta hävisi kaikki rentous kuin napista painamalla. Kiroilin itsekseni, himmasin vauhtia ja kävelin suosiolla mäet, jotka normaalisti juoksisin. Tönkköä, tönkköä ja tönkköä. Ei yhtään kivaa. Harmitti, kiukutti ja itketti. En minä tänne tullut metsää katselemaan. Yleensä saan aikaan mukavan nousujohteisia kisoja, mutta nyt jouduin useamman kerran hyppäämään polulta sivuun ja päästämään ohi letkoja. Itku ei ollut kaukana.

IMG_0655.jpg

En tiedä, mikä kropassani on tällä hetkellä pielessä. Karhunkierroksen jälkeen en ehkä malttanut levätä riittävästi. Lisäksi tuolloin kesäkuussa ihana Max-koira oli luonani hoidossa ja hänen kanssaan tuli juostua/käveltyä pisimmillään jopa 3-4h lenkkejä. Toisaalta työmatkani olivat lyhentyneet ja sikäli työstressi vähentynyt. Joki kuitenin vei tuolloin kropan pois balanssista, mikä kulminoitui Vierumäen keskeytykseen. Sen jälkeensain muutaman hyvän treenin, mutta jälleen Pyhällä homma oli tukkoista. Tulos olisi kuitenkin ollut varmaan ihan hyväkin ilman juomarakon hajoamista. Viimeisimpänä pisteenä itseni jumitukselle iski Kreikan komennus ja kuukauden tasapaksut hellelenkit. 

IMG_0311.jpg IMG_0315.jpg

Nämä ajatukset poukkoilivat päässäni kiivetessäni uusitun Kolin reitin loppumäkiä. Kiukutti. Jokin jumitti kropassa, juoksuvoimaa ja -energiaa ei ollut. Oli vain tasapaksua askellusta. Viimeisessä nousussa aloin kiukuspäissäni juosta ja tulinkin sen mäen ylös jyrkimpiä kohtia lukuunottamatta juosten. Joku katsoja kommentoikin muutaman sata metriä ennen maalia "harvan juosseen tässä". Mistä sekin sitten kertoo...

Minulle Kolilta jäi vain surkea aika ja surkea sjoitus. Etäinen haave sijoituksen korjaamisesta kokonaistourilla katosi. Olo on nyt tyhjä ja epävarma. Onko minusta edes juoksijaksi? Onko tässä jotain muutakin vialla kuin viimeisen kuukauden tasapaksu treenaus? Entinen syömishäiriöni puskee pintaan - olenko huomaamattani lihonut ja se vie nyt virtaa juoksusta. Selailin Mikkelissä hotellihuoneessani juoksukalenteria. Tälle syksylle on pakko löytää vielä jotain kivaa tekemistä. Jotain, mistä saan itselleni sen verran hyvää buustia, että ensi keväänä motivaatio on jälleen kohdillaan ja luotan itseeni lähtöviivalla. Harmillisen vähän kisoja on kuitenkaan enää tarjolla. Nouxtreme ensi viikonloppuna, mutta sen kanssa ongelmaksi tulee perjantain päivystys. City Trail seuraavana viikonloppuna on toinen mahdollisuus päästä nuolemaan haavojani. Tai sitten käyn juoksemassa katumaratonin ja annan vain askeleen viedä kivalla reitillä. Alan melkein kallistua viimeisimmän vaihtoehdon kannalle. 

Tämän vuoden Kolin reissun voi omalta osaltani kilpistää kokonaisuutena päiväksi, jolloin juokseminen ei olltu kivaa. 


perjantai, 30. syyskuu 2016

Vuosi 2016

IMG_0592.jpg

Luulen, että tällaista vuosiyhteenvetoa pitäisi tehdä joulukuussa. Tunnen kuitenkin, että juuri nyt on hyvä hetki pohtia mennyttä juoksukesää. Kirjoittelin kesän mittaan erinäisiä juttuja, mutta nyt syksyllä Punaisen Ristin työt sekä pari muuta muuttujaa aiheuttivat sen, että taukoa on edellisestä ajattelustani niin kauan, että haluan aloittaa tämänkin alusta.

Olen juossut aina. Tai ainakin uskon niin. Muistan, että lapsena rattaamme muuttuivat kauppakassin kuljetusvälineiksi heti kun osasin kävellä riittävän hyvin päästäkseni 500 metrin päähän kyläkauppaan omin jaloin. Minulla on myös hataria muistikuvia Hippo-kisoista, Suomi Juoksee tapahtumista sekä monista muista urheilutapahtumista. Tuliko selväksi? Minut opetettiin kotona urheilemaan. Teininä hiihdin kilpaa, olin syömishäiriöinen ja hikari. Lopetin hiihtämisen lukion jälkeen ja muutin Ouluun opiskelemaan. Takaraivossa takoi kuitenkin erään juoksutestin testaajan kommentti hänen kuultuaan sijoitukseni SM-kisoissa: "Lopeta hiihto ja ala juosta." Testi meni hyvin.

Juoksin maratoneja siellä ja täällä. Parhaat ajat ovat himpun alle 3h30min, huonoimmat...noh...huonoja. Puolikas on kulkenut 1h35min hujakoille. Olin jo vähän kyllästynyt koko touhuun, söin huonosti, päivystin ja väsyin. Kuitenkin muutama vuosi sitten asiat alkoivat loksahdella järjestykseen. Aloin nostaa rautaa salilla, pyöräillä ja hiihtää jälleen (okei, en minä sitä koskaan lopettanut ja lisäksi löysin tuossa välillä offarien laskunkin). Kroppa muuttui, juoksu alkoi sujua. 

Ensimmäisen polkukisani juoksin 2014 Pyhällä. Pyhä on ihana, rakas paikka, hiihtotaivas, kauniit rinteet ja ihanat offarit. Juostessani noissa maisemissa ensimmäistä polkukisaani idea alkoi kypsyä. Tätähän voisi tehdä lisää. Lisäksi aloin pohtia, missä ne omat rajat mahtavatkaan olla.

Kesä 2015 toi tullessaan ensimmäisen ultrani. Aloitin kevyesti 125K kisalla Äkäslompolosta-Hettaan. Rakastuin ja löysin jotain, jossa voin hakea omia rajojani ja kehittää itseäni. Tein tuossa kisassa paljon virheitä ja palauduin kuukauden. Nuuksio kulki saman syksynä viiteen tuntiin ja Kolilla hain lisäoppia 87K matkalta. 

Kesä 2016. Oma iso tavoitteeni oli Karhunkierroksen 160K. UTTF:n sain unohtaa, koska heinäkuulle ei irronnut lomaa. Suunnitelinkin, että juoksisin BTTF:n neljä kisaa ja katsoisin, mihin se riittää. UTTF oli ja on haaveissa kesällä 2017. Keväällä Länärin 17 kilometriä ja Bodomin puolikas kulkivat lupaavasti. Karhunkierroksella jäin omasta 30 tunnin aikatavoitteestani, mutta tulin maaliin ja olin onnellinen. Kuitenkin loppukesä on mennyt lievässä matalalennossa.

Vierumäki päättyi oksentamiseen 20 kilometrin jälkeen kilometrin välein sekä lopulta keskeytykseen. Pyhän 43K kulki juoksun puolesta hyvin, mutta juomarakkoni hajosi ja nestevajaus söi vauhdin lopussa. Elokuussa sain komennuksen Kreikan pakolaisleireille ja Nuuksio jäi väliin. Huomenna on Kolin 43K, johon en nyt oikein osaa suhtautua. Juoksen sen treeninä, mutta en silti saa BTTF:n kokonaispisteisiin toivomaani neljää kisaa. Pohdin myös vielä eilen, että olisin vaihtanut 87K matkalle. Valitettavasti majoitus on vain yhdeksi yöksi ja 12-13 tunnin urakan jälkeen suoraan rattiin hyppääminen ei houkuttanut. Aikataulu ei myöskään salliniut starttaamista 130K kisaan. 

Kolin 43K. Koetin muistella ajaessani kisaa viime vuodelta. Toki silloin himmailin tahtia. Alku oli kivaa, Ryläys aiheutta armottoman ketutuksen (en saa mitään ylimääräisiä kiksejä helvetillisestä kanto-kivi-kanto-ryteiköstä), lopussa ollut tie on kai nyt kadotettu. En osaa oikein odottaa mitään. Juoksen, koetan pitää hauskaa ja unohtaa kenkutukseni tästä kesästä. Tähän kesään on mahtunut kuitenkin myös paljon hyvää: Ihania juokssureissuja Suomessa niin Nuuksiossa, Pyhällä kuin Rokuallakin, pikavisiitti Norjaan, Slovakian Tatra vuoristo, Islanti, ihanat illat koirien kanssa, islanninhevosia ja monia muita kauniita hetkiä. Oma lukunsa on työkeikka Kreikan pakolaisleireille, josta tulen varmasti kirjoittamaan myöhemminkin. Tänä syksynä voisin käydä vielä kokeilemassa, miten katukisa kulkee pitkästä aikaa.

Vuosi 2017. Yksi tavoite, jonka haluan itselleni asettaa: UTTF. Karhunkierros oli upea kisa, Pallaksen kisaa muistelen yhä lämmöllä. Koli hieman kammottaa - olen sikäli mukavuudenhaluinen, että klo 22 syksyiseen yöhön starttaaminen tuntuu hieman vastenmieliseltä. Minulla on kuitenkin vuosi aikaa koota itseäni siihen(kin).